Osku kävi maanantaina ensimmäisellä rokotuksella eläinlääkärissä. Kaikki oli kunnossa ja uskoisin, että kokemus oli piikittämisestä huolimatta pikkuiselle mieluinen sillä paikalle sattui pieni villakoira ja pennut näyttivät tulevan mainiosti juttuun keskenään :)
On kyllä tullut huomattua kuinka älykäs rotu russeli onkaan, istumaan opettaminen oli lastenleikkiä ja tassunkin annon ymmärsi parilla toistolla. Tänne - käsky luonnistuu sisätiloissa, mutta ulkomaailman melskeessä tahtoo kaikki muu kiinnostaa luoksetuloa enemmän. Uusia ihmisiä poju on nähnyt paljon ja kaikki on ottanut vastaan vallan lempeästi naamaa nuollen. Koiratuttavuuksia on nähty muutama ja kovasti haluaisi leikkimään varsinkin pienikokeisempien kanssa :) Pientä uhmaa on näkyvissä, välillä meinaa innostuessa tulla hammasta enemmän kuin laki sallii ja rauhoitellaan menoa.
Odotan kovasti sitä, että päästään pitemmille lenkeille ja tutustuttamaan Oskun suuuuureeen maailmaan paremmin :) Lisäksi odotan sitä että saan olla pikkuisen kanssa joka päivä, sillä nyt saan nauttia sen seurasta vain viikonloppuisin toisella paikkakunnalla opiskelun vuoksi. Kohta saan otettua hauvan mukaan jokapäiväiseen elämään ja se on varmasti helpompaa kaikille :)